keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Legacy Challenge: Osa 1

Aloitan kirjoittamaan sekä kuvaamaan tähän blogiin The Sims 4 Legacy Challenge -haastetta. Olen jo luonut aloittaja simin ja esittelen hänet teille seuraavaksi. Käytän ladattuja pelissäni!

Tässä on Laura Holmström, jonka elämäntavoite on tulla koko maailman julkkikseksi. Hän on tällä hetkellä tähdenalku, koska olen pelaillut hänellä vähän aikaa ennen kuin aloitin tämän kirjoittamisen sekä kuvaamisen. Hän on persoonaltaan ja piirteiltään hyvä, hilpeä, seurallinen ja itsevarma.



Laura opiskelee ahkerasti näyttelijäksi vessan peilin edessä. Hän on onnistunut jo jopa parissa roolissa töissänsä.























Laura on juuri muuttanut Del Sol Valleyyn. Tämä paikka kuhisee julkimoita ja Laura Holmström tahtoo osaksi Del Sol Valleyn kuuluisuuksia.










Laura Holmström aloitti työnsä taas tänä aamuna ja tuli heti juttuun muiden työtovereidensa kanssa. Paikka kuhisi hienohelmoja, joista hän ei niin piitannut, mutta julkisuuden tähden hän on valmis ihan mihin vain. Eli siis ei ollut pienet juttelutuokiot maineen vuoksi niin pahitteeksi. :)



Hän kiirehti juttujensa jälkeen puuteroitavaksi ja laitattamaan hiuksensa. Tällaista on nyt hänen elämänsä josta hän ei nin vuosi sitten uskaltanut uneksiakaan. Laura Holmströmin suurin salaisuus o, että hän on peräisin viidakosta!







Wouu! Mikä muutos niin kaunis muutos, joten kiitos pilaamisesta maskeeraajalle. Pinkki on ehdottomasti Lauran suosikki väri!



Nyt on asuvalinnan vuoro ja stylisti saa päättää tietysti senkin. Huono stylisti Laura ajatteli ja vielä huonommat hiukset suorastaan karmeat!



Laura Holmström esiintyy tänään lääkärinä ja ansaitsee ylennyksen toivottavasti!









Esiintyminen sujui ja Laura sai kehut ohjaajalta, joka nosti käden jopa ylös ja nyrkkiin!



Hän pääsi töistä kotiin ja vessanpönttö sanoi itsensä juuri irti, joten se pitää nyt opetella korjaamaan. Onhan Laura peräisin viidakosta, joten eiköhän yksi pönttö onnistuta korjaamaan. Kätevyystaito oli saatava!



Myös etenkin kitara oli otettava handuun, jotta saataisiin lavat haltuun!



Ruuanlaittoa on syytä opetella, koska Laura rakastaa ruokaa, muttei ymmärrä ruokakuvia Simstagramissa! Mikä järki son kuvata paprika tai voileipä ja laittaa siitä kuva nettiin? Simstagram on täynnä typerien ruokakulinaristien laittamia kuvia jostain pravuureistaan.



Seuraavaksi oli taas aloitettava tämä kamala puurtaminen töissä ja alkoi jo ihan totaalisesti olemaan hiekkaa vaginassa näiden stylistien tyylitajuttomuuden vuoksi.



Jouduin pukeutumaan tyylitajuttomaksi maskotiksi! Naamani ei siis pääsekkään tällä kertaa loistamaan, hiivatti sentään näitä hienohelmoja!





Esiintyminen alkoi juuri ja tämä kirottu maskottiasu sai kuin saikin aplodit ohjaajalta taas! Olen upea jopa näkymättömissä tai ihan missä vain asussa.







Päivittelen Simstagramia ahkerasti heti kotiinpäästyä ylennyksen saadessani! Sain huimaa vauhtia lisää seuraajia. Olen niin virheetön ja kaunis nuori nainen, että ties vaikka pääsisin pilvenpiirtäjän kulmayksiöön katolle asumaan vieläpä!





Tässä oli vasta osa 1 Legacy Challenge Holmströmeitä. Piakkoin tulossa kakkos osa, jossa ylennys, flirttailua, seksiä sekä kaunis pikku käärö! Mitähän edessämme mahtaa olla?