maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hei ihmiset! Ongelmasta ongelmaan...

Tiedän, että olen ollut kauan poissa, enkä ole vastannut esimerkiksi kysymyksiinne. Olen pahoillani siitä, sillä minulla on ollut hirveästi kiireitä. Nyt olen taas kuitenkin jokseenkin saanut peli-intoni takaisin ja simsselviytyjähaastekkin on vielä olemassa ja olen siitä kirjoittanutkin jo vähän 6. osasta!!!

Minulla on kuitenkin sellaista ilmoitusluontoista asiaakin, että ÄLKÄÄ LADATKO Mochi -nimisen tekijän juttuja, koska se jumittaa pelinne siihen sims logon kohdalle, ette pääse siitä eteenpäin. Se uusin Mochin eyeliner -setti toimi kyllä ihan hyvin, että en sitten tiedä onko hän itsekikin huomannut ongelman omissa ladattavissaan. Haluisin vain ilmoittaa, koska se oli aika kovan vaivan takana alkaa etsiä juurikin sitä paria viallista tiedostoa sieltä, kun itselläni peli meni juurikin näin jumiin. Ja kaveri varoitti myös Simsimin -ladatuista! Joten muistakaa nämä ihmiset tai vaikka testailkaa itse.

Ja tähän postaukseekin voi vaikka laittaa kommenttia lisää näistä viallisista tiedostoista/tekijöistä ja mieluiten niinkuin se siell Mods -kansiossa esiintyy, jotta voin katsoa ettei itsellä ole sitä ja toki kertokaa kokemuksia jonkun tekijän ladattavista jos tiedätte itse, että joku tekee viallisia juttuja tai on ollut ainakin ongelmia.

Tein siis eilen pitkästä aikaa uuden simin ja ööh... meinasin jo luovuttaa, kun en vaan osaa, mutta tulihan siitä ihan nätti ja persoonallinen ainakin omasta mielestäni.


Siinä tuli paljon asiaa, vaikkakin vähän, koska tottakai haluan auttaa teitä jaloja simssailijoita ratkaisemaan pulmanne nykyään mieluiten Sims 4 -suhteen, koska en enää yksinkertaisesti muistan yhtikäs mitään sims 3 -jutuista (täytyy tunnustaa). :D Ainiin ja sitten on vielä yksi juttu. Tässä on erittäin hyvin selitetty video pelin siivouksesta ja korjauksesta, sillä se voi välillä auttaakin! Ei mulla tässä oikeestaan muuta sims -kuvapostauksia eri tekemistäni simeistä cassissa saattaa tulla hieman enemmän tulevaisuudessa, mutta siitä selviytyjähaasteesta en ole vielä ihan varma, koska kun eilen menin, kun olin luonut tämän simin niin kappas keppana seuraava ongelma spotted! :-D Laitan kuvan tähän siitä ihmiset, jos te vaikka välillä osaatte auttaa minua... :D

Ensinnäkin kun yritän pelata jollain taloudella (tässä tapauksessa olen aloittanut ihan uuden pelin). Niin en pääse tästä eteenpäin, kun klikkaan, että mitä taloutta haluaisin pelata niin se jää tähän jumittamaan, mutta pystyn kyllä klikkailemaan takaisin päävalikkoon yms.


Ja sitten jos pääsen pelaamaan (loin äkkiä uuden simin tätä kuvaa varten) :'D Okei tähän ei tullut nyt mukaan niitä, vaikka otin sprint screenin, mutta siis en nää edes omaa simiäni missään ja toiseksi missään ei näy enää niitä juttuja joilla voin ohjata sitä simiä. Siis kaikki palkit alhaalta ovat poissa ainoastaan nopeutta pystyy säätämään. Ihmettelen suuresti nyt näitä yhtäkkiä ilmeentyviä ongelmia ja olen yksinkertaisesti pulassa tämän kanssa.


Joten jos ihmiset teillä on ollut tämmöistä ongelmaa tai olette nähneet/kuulleet tämmöisestä niin olkaahan niin ihania ja auttakaa! :( Mutta nyt sanon moikat teille ja yritän ratkaista tätä ongelmaa, mutta ilmoittakaa silti jos tiedätte jotain tästä, vaikka onnistuisinkin ratkaisemaan tämän. :D

2 kommenttia:

  1. En olekaan ite törmännyt vielä viallisiin ladattaviin! Latasin kyllä vahingossa kolmoselle tarkoitettuja juttuja, jolloin peliin ei edes päässyt, kun ilmoitti virheestä.
    Kumma juttu tuo ongelma, johtuskohan sekin jostain ladatusta? Hmm :o
    Mutta kuten jo kerran sanoin, kiva kun palasit sims/blogimaailmaan! :)

    VastaaPoista
  2. Juu tosiaan onneksi löysin ne vialliset tiedostot. Ja pelini on nyt muutenkin kunnossa kun asensin sdn uudelleen säilyttäen pelkän mods -kansion, sillä ensin kokeilin niin että otin sen kokonaan pois, mutta peli ei siltikään toiminyt joten vika oli jossain muissa tiedostoissa. Mutta nyt pelini goimii moitteettomasti.. tosin en ole vielä ehtinyt katsoa jäivätkö simselviytyjähaasteen savet jäljelle, koska sinne oli kuitenkin jäänyt edellisiä pelitallennuksia vaikka asensin pelin kokonaan uusiksi. :o Ja tosiaan nyt kun luin uudelleen tämän postauksen niin kirjoitusvirheet 5/5. :'D

    VastaaPoista