lauantai 20. huhtikuuta 2013

Lisää opiskelua...

Moi taas! Tää postaus tuli nyt nopeeta toisen perään, mutta kun intoa riittää ainakin toistaiseksi niin mikäs siinä. :)

Gianna synnytti pojan, jonka nimeksi tuli Andreas. :)


Gianna otti Birgitte nimisen naisen kämppiksekseen. Aluksi Birgitte tuntui Giannasta pelkältä diivalta, mutta lopulta heistä tuli hyvät ystävät ja Birgitte auttoi usein Andreaksen hoitamisessa.


Gianna lähti uudestaan opiskelemaan yliopistolle. Andreas pääsi Darlenen luokse asumaan pariksi vuodeksi. Andreas oli halunnut jo pitkään päästä urheilu painoitteeseen kouluun, joten Darlene järjesti tämän sinne. 
Gianna valitsi yliopistolla tällä kertaa osakuntatalon, koska hänellä nyt sattui olemaan jonkun verran ylimääräistä taskussaan. Gianna sai viimeksi yliopistolla opiskellessaan todella paljon kavereita, jotka kaikki tulivat tervehtimään tätä yhtäaikaa. Taiteen professori oli iloinen, kun Gianna tuli taas opiskelemaan, sillä Gianna kyllä sai melkein minkä tahansa asian etenemään mielenosoituksillaan.


Gianna oli iloinen nähdessään taas Cidin. Cid oli päässyt käymään Giannan luona Bridgeportissa vain harvoin opiskelujensa vuoksi. Cid kyseli heti ensitöikseen Andreaksesta ja oli iloinen kuullessaan, että tästä oli tullut todella taitava jalkapallossa ikäänsä nähden. Gianna kertoi myös, että Andreas oli urheilupainoitteisessa koulussa. 



Cidillä oli Giannalle yllätys. Hän vei Giannan lammelle luistelemaan. Gianna ei ollut luistellut aikoihin, niinpä häntä vähän jännitti. Mutta heti kun Gianna oli päässyt jäälle, jännitys kaikkosi. Piruetit ja kaikki luonnistuivat erinomaisesti. Tosin Cidiltä luistelu ei niin hyvin onnistunut.






Otin kivan talvisen maisemakuvan. :)


Ainiin Cid meinasi nukahtaa keskellä talvea lumihankeen, mutta onneksi Gianna huomasi tämän tarpeeksi ajoissa.


Ja pari randomia kuvaa:



Giannan valmistujaiset:



Gianna oli ehtinyt olla melkein yhden yön jo kotona kunnes hänen kämppäkaverinsa Birgitte kuoli nälkään. Birgitte oli vampyyri, joka ei ollut saanut verta vähään aikaan. Gianna suri häntä todella paljon ja masentui tämän kuolemasta, olihan Birgitte ollut Giannan paras ystävä. Onneksi Giannan poika Andreas oli vieläkin urheiluopistolla, eikä ehtinyt nähdä tapausta.




Tää oli nyt sitten tällä kertaa tässä ja toivotaan, että Giannan elämä palaisi taas raiteilleen ja että Andreaksesta tulisi hyvännäköinen. =D

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Simssailut jatkuvat!

Moi pitkästä aikaa, mulla ei oo oikeen ollu intoo pelata simssiä joulun jälkeen. Nyt on tullut uusi lisäosa (Yliopistoelämää), joten innostusta riittäisi taas.

Lähetin Giannan siis yliopistoon ja tässä tulee muutamia kuvia. Ensimmäinen on joku ihan random -kuva, mutta se oli pakko laittaa tänne kun se näytti minusta niin kivalta. :-) Pahoittelen joitakin huonolaatuisia kuvia, koska en aluksi tajunnut, että minulla oli huonompi resoluutio. :/






Gianna jakoi bileissä mielenosoitus lehtisiä, kun hän tapasi siellä tämän komistuksen. Miehen nimi on Cid.


Gianna oli jakanut mainoksen myös Cidille ja toivoi, että varsinkin tämä saapuisi paikalle, mutta miestä ei näkynyt missään. Gianna seisoi yksin sateessa, vaikka olisi voinut juhlia mielenosoituksen voittoa muiden kanssa. Niin ja tässä siis mainittakoon, että Gianna kuuluu kapinallisten sosiaaliseen ryhmään yliopistolla, koska Gianna lähti opiskelemaan taidetta ja kapinalliseen ryhmään kuuluvat simit ovat yleensä taiteellisia. Kapinalliset simit kyseenalaistavat kaiken, osoittavat mieltään ja maalaavat graffiteita ympäri kaupunkia ja ylempänä Gianna oli jäänyt kiinni graffitin maalaamisesta.


Seuraavana päivänä Cid tuli käymään Giannan luona asuntolassa ja pyysi tältä anteeksi, ettei ollut päässyt eilen tulemaan Giannan järjestämään mielenosoitukseen.


Giannasta ja Cidistä tuli hyvät kaverit, kunnes Cid oli päättänyt pyytää Giannaa treffeille jätettyään ensin entisen tyttöystävänsä. (Näin btw Cid kuuluu myös kapinallisiin.)

Tässä nykyisestä Giannasta kuva. Olen päättänyt, että tämän jälkeen en enää aio muokata Giannan kasvoja, vaihdan vain hiuksia ja meikkiä. Eli täytyy siis toivoa, että lapsista tulisi kauniita. :D


Lisää randomeja kuvia yliopistosta.




Giannan järjestämä kiihkomielenosoitus:




Viikatemieskin suuttui Giannalle, koska tämä paasasi kovaan ääneen megafonin kanssa kuolemasta. (Pelästyin muuten aika paljon, kun Gianna vaan käpertyi maahan ja tuli ilmoitus, että hän on kuollut.) Mutta onneksi viikatemies oli tullut vain pelästyttämään Giannan, että tämä lopettaisi kuolemasta paasaamisen.


Awwwww....



Lopulta Giannan opinnot päättyivät ja hän oli valmistunut erinomaisilla arvosanoilla, sekä ylentynyt kapinalisti -ryhmän 10 tasolle, eli tyyli guruksi ja tästä hyvästä hän sai hyvän työtarjouksen.


Gianna oli taas kotona ja ensimmäiset pari viikkoa hän oli ajatellut menevänsä uudestaan opiskelemaan toiset kaksi vuotta, jotta saisi opintopiste -palkin täytettyä, mutta pian hän huomasikin olevansa raskaana. Gianna ei ollut ajatellut, että asiat menisivät tähän pisteeseen, sillä hän haluaisi vielä elää nuoruuttaan ja opiskella ja kokeilla kaikkea. Mutta nyt siitä ei ehkä enää tulisi mitään...


Giannan oli tulevan lapsen takia pakko kunnostaa hieman talon yläkertaa, sekä etsiä kämppis. Ensimmäiset kaksi kuvaa ovat kämppiksen huoneesta ja sen jälkeen Giannan makkarista.




Ensi kerralla ehkäpä lisää kämppiksestä, sekä tulevasta lapsesta. :)